APK:n sieniretki torstaina 7.10.

Lähde mukaan APK:n sieniretkelle torstaina 7. lokakuuta 2021! Retkemme suuntaa Raision Haunisten altaalle. Retken aikana pyrimme löytämään metsästä tavallisimpia ruokasieniä ja tutkimaan niiden tunnistamista. Retki ei kuitenkaan ole varsinainen sienikoulutus ja jokainen vastaa keräämistään sienistä – tätä varten suosittelemme hankkimaan jo ennen retkeä sienioppaan tai sienisovelluksen, jonka avulla sienten tunnistamista voi retken vetäjien opastuksella harjoitella.

Lähdemme retkelle Haunisten altaan parkkipaikalta kello 16.00. Paikalle pääsee esimerkiksi Föli-linjalla nro 300, joka lähtee Puutorin PT2-pysäkiltä kello 15.00. Linjan pääteasema on kauppakeskus Mylly, josta lähtöpaikalle voi kävellä n. puolessa tunnissa. Palaamme retkeltä kello 19 mennessä lähtöpisteelle, josta voi kävellä takaisin Myllyyn ja palata sieltä bussilla Turkuun.

Retki on maksuton. Jokainen ottaa itse mukaan ainakin vesipullon sekä eväitä tarpeen mukaan. Lisäksi suosittelemme ottamaan mukaan joko sienikorin tai muovipussin ja pienen veitsen (mielellään sieniveitsen). Lisäksi suosittelemme hankkimaan ennen retkeä sienioppaan tai sienisovelluksen, jonka käyttöä voit harjoitella retkellä. Ilmoittaudu mukaan jo tänään ilmoittautumislomakkeella!

Kategoria(t): Tapahtumat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.